Nakkasin reppuni matkatavarahyllylle ja istuuduin Finnairin lennon AY839 kovalle penkille. "Hyvät matkustajat, tässä puhuu koneen kapteeni. Heathrown lennonjohdon teknisten ongelmien vuoksi emme ole saaneet lähtölupaa, joten lähtömme viivästyy noin tunti ja viisitoista minuuttia."

Helvetin hienoa, tuumasin. Tässä sitä kökötetään koneessa ja odotellaan lähtölupaa, eikä mitään asiaa poistua koneesta jaloittelemaan tai tupakalle. Hyvää aikaa siis aloittaa matkakertomuksen väsääminen!

"Ja hyvät matkustajat, tässä kapteeni, pääsemmekin lähtemään ajoissa, joten tervetuloa tälle Finnairille lennolle Lontooseen."

Seikkailu voi alkaa!

 

Heathrow International Airport

Kävelin reppuineni odottelemaan bussia jatkolentoni terminaaliin, ja sytytin tupakan.. Samassa kaapin kokoinen vartija nappaa olkapäästäni, ja ilmoittaa että perkeleen kusipää, täällä ei saa polttaa, missään!

Ei saa polttaa, missään? Mitä ihmettä.. Suuntaan siis baariin miettimään seuraavaa siirtoa. Aikaa jatkolentoon on vielä 4 tuntia, nikotiinipurkka ei pure, ei kun kysymään. Nappaan ensimmäisen vastaantulevan lentokenttävirkailijan juttusilleni, ja tiedustelen kohteliaasti missä voisin tupakoida: "You can't smoke here, only outside the airport, but now that you have checked in to your transitflight, it's impossible." Hän kertoi. "Bullshit, I know you guys have to smoke somewhere too, so where is that place, please, you can tell me.."
"Oh okay, follow me.. but don't you tell ANYONE." Hehee, aina onnistuu. Invavessa lentokentän syrjäisimmässä nurkassa, nice!

Viimein boarding kuulutus, matka jatkuu.

Vielä koneenvaihto Honkkareissa, sujui kivuttoman nopeasti, nyt kokka kohti Balia!

 

1.9 Kuta, Bali

"Death penalty to those who carry drugs to Bali" toteaa tyynesti ensimmäinen infotaulu joka silmääni pistää. Mitäs pienistä, ei nekään meistä.

Kello oli noin puolenyön jommallakummalla puolen kun viimein löysin kohtuu edullisen homestayn Poppies I:ltä. 45000 yö, ei paha. Päätin asettua vain pariksi yöksi, sillä olin varma ettei Kuta ole se paikka, jossa viihtyisin paria päivää pitempään. Kuinka oikeassa olinkaan.

Aamulla suuntasin tsekkaamaan biitsin, monella tapaa mieleeni tuli Phuket Thaimaassa. Hyvässä ja Pahassa. Hieno ranta, siitä ei pääse minnekkään. Hyvä uida, hyvät aallot surffata, mutta: Aivan helvetisti liikaa jengiä, aussituristeja ja surffipossea. Kaiken mahdollisen tyrkyttäjiä, hawkereita, jotka diilaa mitä vain aurinkolaseista naurunorttiin ja sarongeista teinityttöihin..

Nopea kierros kaupungille, ground zero, perusnähtävyydet, ja sunsetille biitsille muutaman bintangin kera. Yökerhoihin elämään sitä turistin juhlaa. Huomenna jatkuu matka..

3.9

Heräsin ennen sianpieremää ja siiryin nauttimaan perus balilaista aamiasta terassilleni. Banaanipannaria hunajan kera ja kahvia, tätä balin lahjaa aamu-unisille, herättää varmemmin kuin kourallinen kofeiinipillereitä happohuuruisen yön jälkeen. Kiittelin isäntää vieraanvaraisuudesta ja nappasin reppuni pykälään ja lähdin etsimään bemoa Ubudiin. Ensimmäinen etappini tulisi olemaan Tengalin asema Dempasarissa, tiesin että edessäni olisi useampi pikkubussin vaihto ennen kuin olisin Ubudissa. Nappasin bemon pysäkiltä ja hyvästelin Kutan hektisyyden.

Tengalissa ei löytynyt ketään heittämään minua edelleen Batubulaniin, joten ei kun omat jalat alle ja seuraavalle bussiasemalle.. 30 000!? Oletteko päästänne vialla? Tiukat bemokuskit eivät suostuneet heittämään minua määräasemalleni paikalliseen hintaan.. Tiedän, että aina "rikkaalta" länkkäriltä yritetään kyniä enemmän, mutta 30 tonnia on jo naurettavaa! Omat jalat alle, minähän vaikka kävelen..

Kaksi tuntia, kymmeniä minuutteja tinkaamista ja muutama vaihto, ja olin viimein Ubudissa, taiteilijoiden kotikylässä. Majoituksesta jouduin bungaamaan 50 tonnia, mutta paikka oli helvetin hieno! Ensivaikutelma paikasta oli positiivinen, ei taksin tyrkyttäjiä joka kulmassa, ei liikaa turisteja, olihan jo offsesonki. Kiertelin päivän kaupungilla tutustumassa uuteen ympäristööni ja etsimässä sopivaa kahvilaa johon istahtaa päiväunien jälkeen tutkimaan lp:tä ja tekemään suunnitelmaa huomisen varalle.

Iltapäivä, Nomad cafe: Lueskelin lp:tä ja siemailin olutta, kun vaalea länkkärineito viereisestä pöydästä heittäytyi juttusille. Vaihdoimme kuulumisia, ja hän antoi hieman vinkkejä mitä tehdä täällä. Hetkisee juteltuamme, hän kysyi haluaisinko nähdä jotain hassua lukemastani lonely planetista. Mikä ettei? "That's me!" hän tokaisi ja osoitti sormellaan erästä nimeä kirjan tekijöiden sivulta.. "Hienoa, tunnet siis kirjan ja maankolkan ilmeisen hyvin?" No, voitte kuvitella.

Ilta kului omalla rauhallisella painollaan, lueskelin terassilla Pelon valtakuntaa pikkutunneille muutama bintang seuranani. Nyt nukkumaan, huomenna otan prätkän alleni ja lähden tutkimaan lähialueita!

4.9

Vuokrasin skootterin, 120 kuutiosenttimetriä vapautta! Tukka takana, elämä edessä, vapauden kaiho kolkuttamassa ohimoilla pamautin hernepyssyni käyntiin ja sujahdin vasemmanpuoleisen kaaoksen sekaan puikkelehtimaan aamuruuhkaan ja etsiytymään vähemmän tallatuille mestoille. Ensimmäiseksi suuntasin yammuni Monkey Forest temppelille, must see nähtävyydelle Ubudissa. Kyllä, apinoita löytyi, nuita pieniä perkeleitä jotka kävivät kimppuuni banaanin kiilto silmissä kuin vihaiset ampiaiset! Sain elämäni naurut kirmatessani karkuun nuilta verenhimoisilta kädellisiltä. Temppeli oli ihan näkemisen arvoinen, varsinkin viidakko ympärillä! Mutta immersioni Indiana Jonesin elämästä rikkoivat banaaninkaupittelijat joka kulmalla.. "Osta banaania apinoille" Yeah right, minähän en nuita julmia pirulaisia elätä!

Starttasin pärrän ja suunnistin Penestanin riisiviljelmiä ihailemaan, silmä lepäsi, mieli rauhoittui, olo oli euforinen, mutta adrenaliinirauhanen halusi lisää, joten takaisin prätkän selkään ja suunta Goa Gajahiin, jonka jälkeen jätän turistinähtävyydet ja lähden teille tietymättömille. Goa Gajah oli pettymys, liikaa turisteja katsomassa, noh, ei paljon mitään. Ja innokas ja avulias opas joka tietysti oli kierroksen päätteeksi rahaa vailla.. Minähän maksoin jo sisäänpääsymaksun? En ole kävelevä ATM joten opas jäi nuolemaan näppejään, hävetti helvetisti.. Nyt loppuu turistin leikkiminen, prätkän nokka kohti tuntematonta!

Ajelin läpi pienten kylien, upeiden riisiviljelmien, ja pienten maantienvarsiwarungien, joissa haukkasin välissä hiukopalaa ja täydensin vesivarantoja. Sillä hellettä piisasi! Tovin ajeltuani aloin jo ihmetellä kuinka en ole vieläkään jäänyt poliisin pysäyttämäksi. Olin kuullut kertomuksia, että virkavalta pysäyttelee länkkäreitä mitättömistä tai tekaistuista rikkeistä tuon tuosta, joista sitten selviät pienellä "paikanpäällämaksulla".. Olin hieman huolissani poliisista, sillä en omista pyöräkorttia, joka jo 120cc pyörään vaaditaan, joten lompakko todennäköisesti kevenisi kummasti jos jäisin nalkkiin.. En jäänyt, ainakaan toistaiseksi!

Olin päätynyt rannalle, minun täytyi siis olla jo kaukana Ubudista, miten ikinä osaan takaisin.. No, ei murehdita sitä, keskitytään hetkeen! Olin todella upealla rannalla, mustaa hiekkaa, ranta jatkui horisonttiin asti, eikä paikalla näkynyt ristin sielua. Ei edes jalanjäljiä pilaamassa upeaa, yksityista rantaani! Tänne täytyy jäädä toviksi! Pyörä polun varteen, hammokki palmujen väliin, chillout! Aika kului omalla privaattipiitsilläni liiankin nopeasti, iltapäivä oli pitkällä, ja minun olisi hyvä lähtä etsimään tietä takaisn Ubudiin, etten joutuisi tekemään sitä pimeällä. Eikun tienvarteen kyselemään mihin suuntaan lähtä..

Ajelin vielä aikani pitkin uskomattomia paikkoja, kysellen aina välissä mihin suuntaan minun pitäisi jatkaa jotta pääsen Ubudiin. Jossakin syrjäisellä tiellä törmäsin tähän:


Todellakin, voitte uskoa millainen oloni oli tuona päivänä, prätkä alla, uskomattomassa paikassa, eikä mitää hajua missä olen! Parhaat mestat löytää ottamalla jalat alleen. Musiikki korvalapuissa ja hymy korvissani jatkoin kruisailua pikkuteillä saapuen lopulta tukikohtaani Ubudissa. Illallinen Dewa Warungissa, suosittelen mestaa kaikille, luultavimmin paras ruoka Ubudissa, paikallisin hinnoin ja mukavalla travelleri viballa. Syödessäni ja päiväkirjaani raapiessa huomasin kuinka ikävöinkään rannalle, levyttelemään riippumattoon, välissä itseään turkoosiin mereen dippaillen. Rankka päätös, huomenna Padang Baihin, välietapille ennen Lombokia ja Gili saaria. Ubudista jäi paljon näkemättä, mutta ainahan voin tulla uudestaan..

5.9

Lähdin aamusella Ubudista, suuntanani Padang Bai, Balin itärannikolla. Viimekerrasta viisastuneena, tai laiskistuneena, päätin luottaa Peraman tarjoamaan suoraan shuttlebus yhteyteen. Toki rahaa palaa hieman enemmän, mutta en menetä koko päivää tapellessa bemokuskien kanssa jossakin Denpasarin kulmilla..

Niinpä bussiin ja menoksi! Saavuin Padang Baihin noin yhdentoista aikaan, ja majapaikkakin löytyi ongelmitta, 40 000/yö. Reppu huoneen nurkkaan, biitsipyyhe laukkuun, rasvat naamaan ja rannalle! Raahustin puolisen kilometriä hiekkaista tietä mäkeä ylös päästäkseni whitesand beachille, kuulemani mukaan mukavalle rannalle pikku poukamassa. Hiekkaa ja soraa varpaideni välissä ihmettelin kuka, ja miksi! On myllännyt polun tällaiseen kuntoon, niin kuin se odottaisi asfaltointia Myöhemmin kuulin että joku rikas sika rakennuttaa whitesand beachin viereen hienoa rantaresorttia. Näimpä, pilatkaa kaikki kaunis! Mihin jäinkään, aivan. Pääsin viimein rannalle kamppailtuani henkeni kaupalla sortuilevalla soralla jyrkässä mäessä, ja olihan sen arvoista! Ihana rauha, vain yksi japsijannu minun lisäkseni koko rannalla, ja pikkupoika myymässä coconutteja. Ahhh! Levyksi, nortti huuleen, coconutti kouraan ja dippi veteen.. Jos tiedätte parempaa, niin kertokaa ihmeessä!

Siinä makaillessa ja ihoa kärvennellessä menikin aamupäivä mukavasti. Iltapäivällä kävin vielä tsekkaamassa toisen, blue lagoon beachin, mutta se ei todellakaan vetänyt vertoja tuolle pienelle palalle paratiisia (Jota joku mulkku tätä kirjoittaessani tuhoaa..)

Illan hämärtyessä suuntasin Ozone bariin, backpacker raflaan, joka yllätys yllätys, oli aivan tyhjä. Padang baissa kun ei ollut juuri ketään, sillä suurin osa jatkaa suoraan Lombokiin, mutta minä päätin pitää pitstopin kauniissa pienessä kalastajakylässä. Join muutaman oluen, vaihdoin sanan pari henkilökunnan kanssa, lueskelin Thompsonia, ja suuntasin lakanoiden väliin. Sillä aamulla on aikainen herätys, ja lauttamatka Lombokiin, ja siitä edelleen jollakin konstilla Gili Trawanganille, tuohon backpackerien Shangri Lahan..